Argumentaatioanalyysi: Arman Alizad, Rohkeus



Tarkastelimme Arman Alizadin tapoja vaikuttaa kuulijoihin ja vakuuttaa heidät hänen pitäessään puhetta rohkeudesta Campus Seminarissa 2015. Puhe oli suunnattu opettajille, joiden hän toivoi alkavan kannustamaan oppilaitaan olemaan rohkeasti omia itsejään, vaikka he eivät sopisikaan yhteiskunnan muottiin. Esisopimuksena voidaan pitää puhujan ja yleisön yhteisiä arvoja – halu tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.

Arman Alizad on Suomessa ja maailmallakin tunnettu iranilaissyntyinen julkisuuden henkilö ja sosiaalisen median vaikuttaja. Hänet tunnetaan mm. sarjoista Kill Arman, Viimeinen ristiretki ja Pohjantähden alla. Hänen voittamansa useat palkinnot ja kansainvälinen menestys tuovat uskottavuutta hänen puhujakuvalleen. Eetokseen vaikuttaa myös se, että Alizad on karismaattinen ja miellyttävä puhuja.
                     
Hän käytti puheessaan paljon ateoreettisen argumentoinnin keinoja vetoamalla yleisön tunteisiin ja mielikuviin. Puheen aikana hän viritti yleisöä mm. huumorin, itseironian ja erilaisten tarinoiden avulla. Hän vetosi yleisön tunteisiin tarinankerronnalla: puhumalla omasta taustastaan ja kokemuksistaan sekä näyttämällä vaikuttavia valokuvia matkoiltaan (paatos).

Argumentoinnin retorisina keinoina hän käytti räikeitä kielikuvia ja ilmaisuja, kuten kirosanoja, sekä kärjistämistä ja yleistämistä: ”aikuiset on tylsiä, niitä kiinnostaa vaan numerot”. Tunteisiin vetoamisen lisäksi Alizad esitti myös faktoja puheensa tueksi, esimerkiksi kertomalla sarjansa menestyksestä (logos).  
                     
Puhuessaan hän käytti monipuolisesti non-verbaalista viestintää, kuten ilmeitä ja eleitä. Käsien käyttö ja lavalla luontevasti liikkuminen vahvistivat hänen kontaktiaan yleisöön. Äänenvoimakkuuden, -korkeuden ja -nopeuden säätely sekä puheen tauotus lisäsivät puheen vakuuttavuutta (kairos). 

2B
Galit Graydi
Maria Halme
Aleksandra Heinolainen
Karoliina Kaartinen
Julia Karlsson

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reetta Räty - Suomen mittarina on aina suomi

Kukaan ei ole seppä syntyessään