Miina Savolainen - Voimauttava Valokuva

Katsoimme ryhmämme kanssa Miina Savolaisen TEDx-puheen, jossa hän esitteli valokuvaprojektiaan ”Voimauttava valokuva”. Heti alussa kävi ilmi, ettei Savolainen ollut kokenut puhuja; hän ei esitellyt itseään, hän vaikutti hermostuneelta ja hänen asentonsa näytti epämukavalta. Koko puheen ajan Savolainen seisoi jalat ristissä ja osan ajasta kädet selän takana, mistä jäi hieman luotaantyöntävä vaikutelma. Puhuja tunsi tietävän aiheensa ja jätti siis asiantuntijavaikutelman. Hän ei vain ehkä osannut esittää asiaansa tarpeeksi vakuuttavasti ja mielenkiintoisesti. Savolaisen argumentointi oli sekä teoreettista että myös ateoreettista. 

Savolaisen esitys oli kaiken kaikkiaan melko tylsä. Hänen esitystapansa oli kuiva ja opettajamainen, ja esityksestä tuntui puuttuvan rakenne ja punainen lanka. Esitystä tukevat diat sisälsivät paljon tekstiä ja olivat melko tylsiä nekin. Tärkein retorinen keino puheessa oli puhuttelu ja tarinallisuus. 

Puheen tarkoitus jäi kokonaan epäselväksi. Mielenkiintoisin osa oli lopussa näytettävät valokuvat, jotka olivat hienoja. Koko esitys oli teemaltaan melko tumma ja masentava, mitä kuvaa parhaiten Savolaisen avausrepliikki: ”saanks mä vähän pimeyttä kiitos”. Tämän vuoksi esitys vaikutti melko raskaalta, mikä teki sen seuraamisesta vaikeaa. Eturivissä istuva mieskin näytti nukkuvan koko puheen ajan. 


Paatos – Puhuja ei luonut minkäänlaista yhteyttä kuuntelijoihin eikä myöskään luonut tunnetiloja. 

Eetos – Puhuja oli uskottava ja luotettava (asiantuntija), mutta puhe ei ollut kovin miellyttävä seurata. 

Logos – Puhe ei ollut kovin asiapitoinen. Rakenteeltaan se oli epäselvä.

Ryhmä 2A
Anni Silin, Maria Morozova, Heidi Ruumensaari, Susanna Gourine

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reetta Räty - Suomen mittarina on aina suomi

Kukaan ei ole seppä syntyessään